Laihdutuksesta painonhallintaan

Alkuun täytyy tunnustaa: epäonnistuin. Laihdutusprojektin tavoitteena oli päästää kaksinumeroisiin lukuihin kesäkuun 1. päivään mennessä. Silloin painoa kuitenkin oli tasan 103 kiloa. Uskalsin tuohon kuitenkin olla ihan tyytyväinen, olihan painoa neljässä kuukaudessa kuitenkin lähtenyt 17 kiloa ja sitä myöten miehen ulkonäkö ja yleinen habituskin muuttunut parempaan suuntaan.

Keskikesä on tuonut omat haasteensa. Tiivistahtisen työnteon lomassa liikuntaan on välillä vaikeampaa löytää aikaa kuin opiskellessa. Lisäksi ulkoilumahdollisuudet Espoon keskuksessa eivät ole ihan yhtä houkuttelevat kuin Joensuussa, jossa lenkkipolku lähti takapihalta.
”Tyytyväisyys on intohimon loppu” on hieno lause, jonka olen joskus kuullut. Vähän sillä tavalla tässä keskikesällä on käynyt. Koska olen ollut tyytyväinen saavuttamaani tulokseen, niin en ole viitsinyt olla turhan ankara itselleni. Siitähän se viimeksikin lähti… kohta henkinen rautakanki lähteä liikkumaan onkin niin jäykkä, että sitä ei taivuta Supermieskään.

Sports Tracker antaa hyvän viitteellisen kuvan innostuksen tasosta. Huhtikuussa liikuntakertoja 26, toukokuussa 13, kesäkuussa 5 ja heinäkuussa tähän mennessä 3. Siitä huolimatta vastoin kaikkia järjellisiä selityksiä paino ei ole lähtenyt nousuun. Päinvastoin, se on jopa rahtusen verran laskenut kesäkuun alusta ja näytti tänään 102,3kg. Siitä täytyy olla kiitollinen. Tekojeni (tai pikemminkin tekemättömyyteni) valossa tuon ei pitäisi olla edes mahdollista.

Yhtä kaikki: nyt ollaan siirrytty siihen vaikeaan vaiheeseen. Painonpudotus on helppoa verrattuna painonhallintaan. Ainakin minulle, kuuluisalle jojolaihduttajalle. Nyt täytyy vaan keksiä keino kuinka saan tehtyä liikunnasta ja kohtuuterveellisestä syömisestä osan päivittäistä arkea loppuelämäni ajaksi.

Laihdutuksesta painonhallintaan

Alkuun täytyy tunnustaa: epäonnistuin. Laihdutusprojektin tavoitteena oli päästää kaksinumeroisiin lukuihin kesäkuun 1. päivään mennessä. Silloin painoa kuitenkin oli tasan 103 kiloa. Uskalsin tuohon kuitenkin olla ihan tyytyväinen, olihan painoa neljässä kuukaudessa kuitenkin lähtenyt 17 kiloa ja sitä myöten miehen ulkonäkö ja yleinen habituskin muuttunut parempaan suuntaan.

Keskikesä on tuonut omat haasteensa. Tiivistahtisen työnteon lomassa liikuntaan on välillä vaikeampaa löytää aikaa kuin opiskellessa. Lisäksi ulkoilumahdollisuudet Espoon keskuksessa eivät ole ihan yhtä houkuttelevat kuin Joensuussa, jossa lenkkipolku lähti takapihalta.
”Tyytyväisyys on intohimon loppu” on hieno lause, jonka olen joskus kuullut. Vähän sillä tavalla tässä keskikesällä on käynyt. Koska olen ollut tyytyväinen saavuttamaani tulokseen, niin en ole viitsinyt olla turhan ankara itselleni. Siitähän se viimeksikin lähti… kohta henkinen rautakanki lähteä liikkumaan onkin niin jäykkä, että sitä ei taivuta Supermieskään.

Sports Tracker antaa hyvän viitteellisen kuvan innostuksen tasosta. Huhtikuussa liikuntakertoja 26, toukokuussa 13, kesäkuussa 5 ja heinäkuussa tähän mennessä 3. Siitä huolimatta vastoin kaikkia järjellisiä selityksiä paino ei ole lähtenyt nousuun. Päinvastoin, se on jopa rahtusen verran laskenut kesäkuun alusta ja näytti tänään 102,3kg. Siitä täytyy olla kiitollinen. Tekojeni (tai pikemminkin tekemättömyyteni) valossa tuon ei pitäisi olla edes mahdollista.

Yhtä kaikki: nyt ollaan siirrytty siihen vaikeaan vaiheeseen. Painonpudotus on helppoa verrattuna painonhallintaan. Ainakin minulle, kuuluisalle jojolaihduttajalle. Nyt täytyy vaan keksiä keino kuinka saan tehtyä liikunnasta ja kohtuuterveellisestä syömisestä osan päivittäistä arkea loppuelämäni ajaksi.

 

11052014 Äitienpäivän päivitys

Edellisen kerran päivittelin blogia aivan vapun alla ja silloin iloitsin, että nyt on hyvä hetki keskittyä treenaamiseen. Noh, aivan niin mutkattomasti kuin mielikuvissani asia ei mennyt. Ensinnäkin opiskelijalle vappu on kohtuullisen iso juttu ja sitähän pitää juhlia. Juhlinta oli melko railakastakin (ja kieltämättä myös alkoholipitoista) mutta lenkkeilyihin se ei lopulta ihan hirveästi vaikuttanut. Vappuaattona päivällä kävin vielä heittämässä normaalin 8km lenkin ennen illan hulinoita. Ainoastaan vappupäivän pidin sitten taukoa ja 2.5 kävinkin sitten juoksemassa lenkin, millaista en ole tehnyt valehtelematta kymmeneen vuoteen. Tarkoituksena oli lähteä tästä Noljakasta Rantakylän suuntaan ja käydä sellainen kympin lenkki, korkeintaan 12km. Tuona päivänä juoksu kuitenkin rullasi ”turhankin” hyvin ja vähän innostuin. Juoksin niin kauan kunnes Rantakylän ostari oli näköpiirissä ja siinä vaiheessa iski kalvava tunne sisuksiin. ”Ei hemmetti. Minunhan pitää mennä takaisinkin.” Näinpä siitä lenkistä tulikin ennätyspitkä, melkein 17km. Loppumatkan sai sitten tarpoa ihan todellisessa raesateessa, takatalvi päätti iskeä juuri sillä hetkellä Joensuuhun.

Lauantaina 3.5 oli sitten vuorossa keskustanuorten järkkäämä reissu Kolille. Sehän oli kaikin puolin varsin mukava ja oli jo aikakin käydä kansallismaisemaa ihailemassa. Edellinen kerta kun oli lukion luokkaretkellä joskus 2004 tai 2005. Sää oli hyvin kylmää ja vaihtelevaa ja myös lauantaina saatiin välillä rakeita niskaan ja välillä aurinko paistoi kesäisesti. Kun sitten alkuillasta reissusta kotiin palauduin, niin olotila ei ollut mikään kovin häävi. Aavistelin, että tästä ei hyvä seuraa.

Sunnuntaina kun heräsin niin aavistukseni sai vahvistuksen. Väsytti, oli kuumeinen ja tukkoinen olo. Itsepäisenä suomalaisena miehenä tein kuitenkin johtopäätöksen, että tämän täytyy olla luulotautia ja painuin lenkille. Kyllä minä juoksemaan pystyin ja melkein normaalivauhtiakin, mutta paria tuntia sen jälkeen makasin sängyssä keskellä päivää nukkumassa. Kevätflunssa oli iskenyt.
Siinäpä sitten oltiin maanantai, tiistai ja keskiviikko räkätaudin ja kuumeen parissa. Tiistaiksi sovittu meno Helsinkiin piti myös peruuttaa ja siirtää perjantaille. Pari kokoustakin jouduin jättämään välistä. Kuntoilusta oli turha unelmoida. Torstaina aamulla oli sitten pakko lähteä liikenteeseen solun seinien sisältä, koska yliopistolla oli läsnäolopakollinen seminaaripäivä. Vaikka ihan aamusta olo tuntui jo himpun verran paremmalta, niin hyvin nopeasti tauti muistutti olemassaolostaan. Taistelin seminaaripäivän läpi kaikkia mahdollisia ihmiskontakteja välttäen, koska kurjan olon vuoksi en juurikaan ollut juttutuulella. Illalla painuin sitten kahdeksalta nukkumaan ja seuraavana aamuna olikin lähtö Helsinkiin.

Noh, loppuihan se sitten. Helsinki-reissu perjantaina sujui ongelmitta ja eilen lauantaina olinkin sitten levittämässä keskustalaista aatetta toritapahtumassa Joensuussa. Illalla pääsin jopa lenkillekin, mutta arvokasta treeniaikaa sairastelun vuoksi oli mennyt hukkaan täydet viisi päivää. Tänään äitienpäivänä kävin tuolla ihastuttavassa vesisateessa heittämässä hieman pidemmän 12km lenkin ja sitä myöten aletaankin olla tässä hetkessä.

Kuinka nämä vastoinkäymiset ovat sitten vaikuttaneet vaa’an lukemiin? Varmasti jonkin verran, mutta tänä päivänä numerot pysähtyivät lukemiin 103,0kg. Edellisellä kerralla (25.4) luvut olivat 106,8kg, joten reilun parin viikon aikana pudotusta tuli 3,8kg sairasteluista huolimatta. Kokonaisuutena helmikuun alusta on kadonnut 17kg. Kyllähän tähän tyytyväinen saa olla, mutta hitto vieköön, saattaisin olla jo tavoitteessa ilman sairasteluja. Tai ainakin lähempänä sitä. Jossittelu on kuitenkin turhaa (joskin hauskaa) joten nyt täytyy vaan tehdä kahta kauheammin hommia jotta sinne kaksinumeroisiin lukuihin päästään. Aikaa on vielä kolme viikkoa, joten hyvin realistiselta tavoite ainakin tällä hetkellä vaikuttaa.

Koska tästä nyt tuli tyylilajiltaan hyvin päiväkirjamainen blogaus, niin kerronpa vielä sen, että ensi lauantaina olisi sitten kesän ajaksi muutto Espooseen edessä. Joensuuhun paluu on sitten syyskuussa kun yliopiston opinnot jatkuvat. Lisäksi olen alkanut kasvattamaan kesäpartaa, josta kauhunsekaisin tuntein odotan kommentteja 😀

Yleensä olen heittänyt loppuun jonkun hyvän motivaatiovideon. Nyt treenimusaa.

29042014 välipäivitys

Menneellä viikolla kävin viitenä perättäisenä lenkillä ja eilen maanantaina oli sitten ”pakko” jo pitää välipäivä. Illalla sai oikein toppuutella itseään, ettei sittenkin lähtenyt lenkille. Nyt kävin sitten 8,2km lenkin heittämässä aamupäivästä ja kylläpäs tuntui mukavalta, kun eilen jaksoi vähän lepuuttaa koipiaan. Motivaatio on siis kova ja tavoitteeseen päästään, mieluusti vähän etuajassa 😉

25042014 106,8

Tässä on nyt tullut tavaksi punnita itsensä parin viikon välein. Edellinen kerta oli siis 11.4 ja silloin vaaka näytti lukemia 109,6. Siihen olin varsin tyytyväinen, koska se merkkasi sitä, että haasteen puoliväli on saavutettu ja reilu 10kg kadonnut jonnekin Mehtimäen ja Noljakan välille.

Tänään lenkin jälkeen noin puoliltapäivin oli sitten uuden punnituksen aika. Digitaalivaa’an numerot pysähtyivät asentoon 106,8kg. Pudotusta parissa viikossa siis 2,8kg. Ensimmäisellä viikolla (11-18.4) lenkkeilyä tuli 40,5km ja jälkimmäisellä (19-25.4) 42,8km. Joten tuohon työmäärään nähden aika laihaksi (pun intended) tulos jäi. Hyötypyöräilyt ja kävelyt vielä tuohon päälle.

Toisaalta taas tuosta parista viikosta olin täydet viisi päivää kotona Valtimolla käymässä. Äitin luona on vielä kohtuullisen helppoa passata herkuttelut, mutta mummo onkin sitten toinen juttu. 76-vuotias ihminen kun on viikkotolkulla odottanut käyntiä ja vaivalla tehnyt paistit ja paakkelsit ihan asiakseen, niin olisihan se jokseenkin sydämetöntä sanoa, että ”hyi en syö!”. Pari kertaa pääsin/jouduin tuohon pöytään istumaan ja sitten kun lankalauantaina kotonakin oli tukevammat eväät sukulaisten vierailun vuoksi, niin eipä ihme, että painonpudotus jäi noihin lukemiin. Jotakin noiden vaikutuksesta kertoo se, että kun pitkäperjantaina kävin heittämässä noin 8km lenkin ja saman maanantaina niin aikaa meni 4 minuuttia enemmän. Lammas ja täytekakku painoivat mahassa.

Kristilliset juhlat ja kotona käynnit on nyt selvitetty ja palattu arkeen Joensuuhun. Tulevan parin viikon aikana ei ole vastaavia reissailuja tiedossa, joten nyt on hyvä hetki painaa kaasua vähän raskaammalla jalalla. 17. toukokuuta pitääkin sitten muuttaa majansa kesän ajaksi Espooseen, mutta huhujen mukaan sielläkin juokseminen suoritetaan samalla menetelmällä kuin täällä Pohjois-Karjalassa. Aikaa kesäkuun alkuun on vielä ruhtinaallisesti, yli 5 viikkoa. Painoa pudotettavana vielä 6,9kg, jotta tavoitteeseen päästään. Siihen kyllä selvitään, hyvällä tuurilla vähän etuajassakin 😉

He who says I can and he who says I can’t are both usually right

Naisenergiaa

Tämä blogi katkuaa testosteronille, tarvitsee vahvaa naisenergiaa ja sitähän löytyy Suurimman Pudottajan sisukkaimmalta mimmiltä, Tara Costalta.

Aprillipäivän tilannepäivitys

En ole pitänyt lupauksiani sivun päivittämisen suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö projekti etenisi. Kerronpa vähän kuinka tuosta helmikuun alusta on edetty.

Toinen päivä helmikuuta tehtiin alkupunnitus, jonka kämppäkaverini Panu kuvasi. Lukemat olivat rujot 120,1kg. Tavoite on kunnianhimoinen: kesäkuun alussa pitäisi olla kaksinumeroisissa luvuissa.

Alkuinnostus oli kova. Ensimmäisen muutaman viikon aikana kävin aktiivisesti uimassa ja kaverini (ja kilpakumppanini) Tapion kanssa käytiin reippaasti kävellen kiertämässä talvista Joensuun kaupunkia ympäriinsä. Ruokapuolella jauhoin purukumia niin kauan kunnes vatsan pohjalla alkoi tuntua hassulta ja etenkin mandariineja tuli vedettyä niin paljon, että lähi-Siwan myymäläpäällikkö varmaan joutui tuplaamaan tilauksensa. Vaa’alla tuo ei kuitenkaan kovin selvästi näkynyt. Ensimmäisen viikon aikana tosiaan putosi se 1,4kg (kuten olin päivittänytkin) mutta siihen se tuntui jäävän. Toisen ja kolmannen viikon aikana ei juurikaan edistystä tapahtunut, vaikka en mielestäni tehnyt mitään väärin. Se hieman lannisti. Päätin, että en käy vaa’alla kuin 2-3 viikon välein, jotta kehitys näkyisi paremmin. Näitä päänsisäisiä, psykologisia kikkailuja.

Alkuvuosi oli opiskelujen osalta varsin laiskatahtista, joten hieman yllätyksenä tulikin se, kun yhtä äkkiä kursseja ja kirjoitustehtäviä alkoikin kasaantua. Samanaikaisesti myös keskustanuorten hommat ovat vaatineet aikaa ja viikonloppuja poissa Joensuusta. Sitten tapahtui vielä sellainen hassu juttu, että aloin intensiivisesti pohtimaan uskonasioita ja ensimmäistä kertaa elämässäni lukemaan Raamattua ihan sanasta sanaan. Kaiken tuon ”kiireen” keskellä oli pakko tehdä valintoja. Kuntoiluprojekti jäi taka-alalle useiksi viikoiksi, ehkäpä kuukauden ajaksi. Totta puhuen kiirettä pitää yhtä lailla edelleen tuonne toukokuun alkupuolelle saakka, mutta nyt luulen löytäneeni paremman balanssin, jossa myös tälle projektille jää aikaa.

Liikunta jäi noina viikkoina vähiin, käytännössä siihen, että kävelin yliopistolle ja takaisin. Tyhjää parempi sekin. Syömisten osalta pysyi kuitenkin joku roti ja maaliskuun 15. päivä sitten menin lopulta vaa’alle. Se näytti lukemia 114,5, eli 5,6kg oli noinkin pienellä panostuksella hävinnyt.

Tuo antoi potkua ja toivoa. Koin, että en ollut tehnyt juuri mitään ansaitakseni noin hyvää lukemaa. Tuona samana päivänä kävin ensimmäistä kertaa tälle keväälle ”juoksulenkillä”, olkoonkin, että välillä on kyllä pakko höllätä kävelyksi. Nyt olen parin viikon ajan käynyt aktiivisesti uimassa ja lenkillä. Tuntuu, että projekti on taas raiteillaan. Virtaa ja energiaa riittää. Tunti sitten tulin lenkiltä ja suunnitelmissa on, että huomenna lähden tekemään pidempikestoisempaa, ehkä hieman hidastahtisempaa lenkkiä. Kämpän vierestä kulkee pururata, joka alkaa nyt olla siinä kunnossa, että ei enää tarvitse jalkakäytävillä katupölyä niellen painaa eteenpäin.

Vaa’alla en jostain syystä tykkää kovin usein käydä. Viimeksi tein sen perjantaina (28.3) ja silloin lukema oli 112,jotain. En muista tarkkaan. Suurinpiirtein 8 kiloa on hävinnyt helmikuusta ja ihan ihmisen kokoiselta työltä tämä urakka tällä hetkellä tuntuu. Kiirettä pittää seuraavan noin kuuden viikon ajan vähän joka rintamalla, mutta nyt on kyllä hyvät fiilikset tämän suhteen. Minä onnistun! Taas.

Videossa taas hieman testosteronia, toimii mulle 😉

 

Viikko 1

Nyt on viikon ajan syöty hedelmiä, jauhettu purukumia leukaluiden kipeytymiseen asti, uitu, kävelty ja siedetty näläntunnetta.

Viikko sitten vaaka näytti 120.1 kg. Tänä aamuna kello 10 se näytti 118.7. Melko vaatimattomalta tuo kuulostaa, mutta on se kuitenkin 1,4kg viikkoon. Jos homma jatkuu tismalleen tuota vauhtia joka viikko, niin kesäkuun alussa olen kaksinumeroisissa lukemissa.

Lähtöpunnitus

https://www.dropbox.com/sh/pqutgej0tvbbubl/EwcMlN4Gpa

En ole tekniikan ihmelapsi, joten en tiedä toimiiko linkki. Jos toimii, niin sieltä löytyy lähtöpunnitus, joka on tehty 2.2 klo 22.

”Jos tämä nyt tehdään, niin tehdään sitten isosti.”

2. Helmikuuta 2014, painonpudotushaasteen päivä 1

Minä ja kaverini Tapio olemme nätisti sanottuna hieman tukevampia ruumiinrakenteeltamme. Perjantaina 31.1 juttelimme asiasta ja päätimme nyt vihdoinkin aloittaa painonpudottamisen, josta on ohimennen puhuttu jo aiemmin. Itse olin sitä mieltä, että viisainta olisi aloittaa se hiljakseen ja julistaa maailmalle vasta sitten kun on saanut homman hyvälle alulle.

Tapio oli kuitenkin eri mieltä ja eilen illalla kello 22 haastoi minut julkisesti facebookissa. Nyt kaikki tietävät ja epäonnistumisesta seuraa sellainen häpeärangaistus, jota en halua kokea. 😀 Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää kaivella tuolta syvältä sisuksista esiin se Rasimäen kylän Rocky Balboa, joka kesällä 2004 juoksi pururadalla 5km aikaan 19.56 ja rikkoi Cooperin testissä 3000 metrin rajan.

1. kesäkuuta on tämän ”projektin” symbolinen päivämäärä, mutta se ei ole loppu, vaan vasta alku. Olen aiemmin laihduttanut projektiluontoisesti. Kun saavutin tavoitteen, niin tyytyväisyys valtasi alaa ja pikkuhiljaa luisuin kohti vanhoja pahoja tapoja. Tässä sitä nyt ollaan, lähtöpisteessä jälleen.

Ennen pitkää tälle sivulle ilmestyy video lähtöpainon punnituksesta. Sen jälkeen tiedän tarkalleen paljonko vaatii päästää tavoitteeseeni: kaksinumeroisiin painolukuihin.

– Matti